Niin se vain joulu ja uusi vuosi menivät suhahtaen ohi ja "lomat" on lusittu. Esittelen tässä viime syksyn projektini, jonka jälkeen on ihan sellainen olo, että ei enää ikinä paperikukkia, eihän.
Kaikki alkoi kun muutama vuosi sitten kävin Oulussa käsityömessuilla ja näin siellä pienen paperikukista tehdyn verhon. Luonnollisesti ihastuin heti ja tarvikkeet piti ostaa. Kun kerin sitä paperilankaa, sehän meni ihan sotkuun ja innostus loppui siihen ja langat jäivät kaapinpohjalle. Nyt syksyllä iski innostus, että se kukkaverho pitää saada tuohon tuulikaapin oveen.
 |
Tähän sitten tehtiin 180 paperilankakukkaa, puolet valkoisia ja puolet valkoista, jossa menee hopealanka rinnalla, vaikka tässä kuvassa se ei taida oikein näkyä. |
Kun sitten innostuin tekemään niitä paperilankakukkia, niitähän piti tehdä. Kaupassa sattui pienoinen erhe, kun muistelin, miten paksusta langasta tein tuulikaapin verhoa. Tuli ostettua vähän paksumpaa paperinarua. Mutta sitten totesin, että ei se haittaa. Minulla kun on se nelijalkainen ystävä, joka ei anna verhojen olla oikein rauhassa, hoksasin laittaa keittiön verhon ikkunan väliin. Tässä ei laskoksia tarvita, joten jäykemmästä ja paksummasta narusta tuli näyttävämpi verho. Sitä paitsi, paksummasta narusta tehdessä kukkiin ei tarvinnut kiertää kuin kaksi narukerrosta, tuulikaapin verhossa kun on kolme lankakerrosta.
 |
| Tässä keittiön luova verhoratkaisu syksyltä, kun Leevi ei antanut verhojen olla hetkeäkään rauhassa. |
Sitten oli vielä yksi ikkuna, johon halusin valoverhon. Makuuhuoneessa, kun pimennysverhoa ei oikein voi käyttää, ikkunanvälissä valoverho vaikutti todella hyvälle idealle. Olihan se hyvä, mutta oli siinä kova työ tehdä ne kukat. Mutta mielestäni se kyllä maksoi vaivan.
Kun sain tämän verhon valmiiksi, kukkia oli tehty reilusti yli 500 ja olo oli, että ei enää ikinä.
P.S. Anteeksi vähän huonot valokuvat. Valo näkyi tulevan aina vähän väärästä suunnasta, kun kuvia otin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti