Syksyllä sain valmiiksi yhden ikuisuusprojektin.
Vuosia sitten, kun minulle vielä tuli Novita – lehti, näin Kesä 2011 lehdessä
hienon pitsineuletakin ohjeen. Parasta oli, kun löysin jostakin kaupasta,
syksyn kausipoistokorista tarvittavaa Puro Batik – lankaa tarjoushintaan, minä kun olen kaikenlaisten alennusmyyntien ja erikoistarjouksien suuri ystävä. Väri
kun sattui olemaan vielä mieleinen, niin siitä oli hyvä lähtä neuletta kutomaan.
Alkuhan meni joutuisasti, kappaleet valmistuivat
hyvin ja lankakin oli erittäin miellyttävä kutoa. Mutta, sittenpä loppui
inspiraatio, kun sain kappaleet valmiiksi ja muotoiltua kuosiinsa. Minä kun en vain pidä
kappaleiden liittämisestä toisiinsa…se on vain jotenkin tylsää. Vielä kun kukaan
ei ole ”opettanut” minulle, miten kappaleet liitetään toisiinsa oikein. Niinpä
minä ne vain jotenkin ompelen toisiinsa kiinni ja minä en vain pidä tekemästäni
jäljestä.
Niinpä neuletakki venyi kauan, voinpa sanoa, että
vuosia, kaapin perällä. Viimein nyt syksyllä kaappeja siivotessani ”löysin”
keskeneräisen projektin. Eihän siinä auttanut kuin ottaa neula kauniiseen
käteen ja alkaa liittää kappaleita toisiinsa ja tehdä viimeiset viimeistelyt,
virkkaukset reunoihin. Pitkän äherryksen jälkeen sain kaiken valmiiksi ja
pystyin kokeilemaan neuletta päälle. Niinhän siinä kävi, että muuten neuletakki
oli hyvä, mutta hihat olivat jälleen liian pitkät, mikä on hyvin tavallista
minulle. Hihoja neuloessa, niistä tulee tehtyä aivan liian pitkät. Eihän siinä
auttanut muu kuin lyhentää raa’asti hihoja. Lopulta olin tyytyväinen
lopputulokseen.
Tässä siis lopputulos. Loppupeleissä olen
tuotokseeni ihan tyytyväinen ja olenkin pitänyt neuletakkia ahkerasti. Nyt on
vain pieni ongelma, mikä vaivaa aina välillä. Niitä hihoja tuli lyhennettyä
ehkä pari senttimetriä liikaa…luonnollisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti