Kummisedän kotitöppöset

Kylläpäs se töihin paluu opintovapaan jälkeen on alkanut häiritsemään harrastuksia. Nythän ei enää oikein ehdi kutoa, saatikka päivittää blogia. Tai kutoahan aina ehtii, kun katsoo telkkaria –varsinkin sukat on helppo tehdä, kun katsoo vaikkapa jalkapallon MM-kisoja.

Tässä olisi nyt toinen sukkamalli, jota on mukava neuloa. Nämä ovat Kummisedän kotitöppöset, joiden ohje on Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan kirjassa Sukkasillaan. Näitä tykkään kutoa miehille, koska sukan suun kuvio on hieman pidempi kuin Enon kotitöppösissä ja se sopii jotenkin paremmin isompaan miehen sukkaan.

 

Sukan terän koon kanssa minulla sitten tahtoo aina olla ongelmia. Sitä kun tule aina varalta kudottua muutama ylimääräinen kierros. En nyt muista mistä, mutta jostakin luin aika hyvän ohjeen sukan terän pituudeksi: jalan koko/3*2. Eli jos jalan koko on 42, tulee terän pituuden olla 42/3*2=28 cm.  Jos sukka tulee paljaaseen jalkaan, terä voi mieluummin olla hieman vajaa, kuin juuri tuon 28 cm.  Sehän ei ole kivaa, jos sukka pyörii jalassa. Mutta tuolla kaavalla laskettuna, pääsee aika lähelle oikean kokoista sukkaa.

Enon kotitöppöset

Näiden sukkien ohjeen löysin Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan kirjasta Sukkasillaan. Näistä Enon kotitöppösistä tuli pian lempisukkani ja näitä onkin sitten vuosien varrella tullut neulottua varmaan kymmeniä. Olen neulonut näitä itselle, äidille, isälle, kummille ja yhdet varmaan kumminkaimallekin.   

 

Kun näin näiden sukkien ohjeen, älysin, että niiden ei aina tarvitse olla kovin pitkävartiset tai edes tavalliset nilkkasukat. Ja siinä se syy onkin, miksi pidän näistä sukista. Vielä kun otetaan huomioon, että minulla on kotona aina kylmä lattia ja aina vetää, niin olen huomannut, että villasukat paljaalla jalalla on kaikkein miellyttävin suoja. Ne eivät koskaan ole liian kuumat eivätkä liian kylmät, vaan aina sopivat. Ja kun tässä mallissa ei ole juuri lainkaan vartta, ne ovat ikään kuin tossut jalassa.

Sukan suu on kaksinkertainen, jolloin kuvion nurjapuoli ei jää näkyviin ja jälki on hyvin siistiä. Varsinkin lankojen päättelyt ovat piilossa, joista en koskaan saa siistejä (inhoankin lankojen päättelyä). Sukan varsi on mukavan jämäkkä, kun se on lyhyt ja osaksi kaksinkertainen –tuntuu hyvälle jalassa.

Lasihimmeli

Nythän ei ole joulu, mutta siitä huolimatta innostuin pitkästä aikaa tekemään yhden himmelin. Löysin kirjastosta Pirjo Väisäsen kirjoittaman kirjan Olkityöt. Siinä näin luonnon materiaaleista tehdyn himmelin, jossa pitkät oljet olivat 10 cm ja poikittaiset, lyhyet oljet olivat 5 cm, ja se näytti minusta todella hienolle. Minulla sattui kaapissa olemaan hopean värisiä 5 cm ja 3 cm lasiputkia, joista tein sitten kuvan mukaisen lasihimmelin.

 

Suhteiltaan tuosta himmelistä tuli aika hieno. Ainut pieni asia, mikä tällaista pilkun viilaajaa aina harmittaa, on että nuo lasiputket eivät ole tasapitkiä. Ja vaikka kuinka yrität valita yhtä pitkät putket, se ei vain onnistu. Kun sitten katsoo vähän turhan tarkalla silmällä valmista tuotosta, aina jokin nurkka ”nilkuttaa”.

 

Tässä sitten on kuva vanhemmasta ja ehkä vähän perinteisemmästä lasihimmelistä. Käytetyt lasiputket ovat 5 cm pitkiä ja mielestäni tällaiseen työhön täysin oikean kokoisia. Varsinkin kun himmelistä ei voi tehdä kovin isoa, koska siitä tulee liian painava ja käytetty sidontalanka ei kestä. Muutenkaan kun lasiputkista tehdään himmeliä, ei tavallinen rullalanka kestä ollenkaan, vaan täytyy käyttää esimerkiksi ohutta helmilankaa. 

Materiaalina tuo hopeanvärinen lasiputki on mielestäni aivan ihana (muutenkin kun hopeasta värinä pidän). Sitähän on saatavana myös kullan värisenä, mutta se ei minun silmääni oikein miellytä. Himmeli kun on niin perinteinen koriste ja minusta oljen väri on kaunis. Kun sitten tällaista perinteistä koristetta tehdään uudella twistillä, niin uuden version pitää mielestäni olla riittävän kaukana alkuperäisestä, että se näyttää hyvälle. Mutta sitten makujahan on monenlaisia...

Hopeakoruja vol. 1

Pääsiäisen aikaan sain kuvattua jonkin verran noita tekemiäni hopeakoruja. Lainasin vähän äidin kameraa ja sillä sain ihan kohtuullisia kuvia noista koruista. Laitetaan tähän sitten muutamia niistä.

Olisikohan ollut vuonna 2009, kun lopultakin sain ensimmäisen kerran tungettua itseni kansalaisopiston hopeakorukurssille. Ne kun täällä Oulussa ovat todella suosittuja. Ja jos jollekin kurssille haluat päästä, täytyy netissä olla valmiina heti kun ilmoittautuminen alkaa. Ohjaaja on todella hyvä ja asiansa tunteva ja ihmisiä otetaan kurssille sen verran vähän, että yksilöllistä opetusta jokainen varmasti ehtii saada. Näillä kursseilla tulikin sitten käytyä, 3 – 4 kertaa ainakin, eli hurahdin hopeakoruihin aivan totaalisesti.

Kaikki hopeakorut, mitä tässä esittelen, ovat ns. Sterling hopeaa 925. Tässä seoksessa on mahdollisimman paljon hopeaa, se on helppo työstää ja on myös kestävää käytössä. Melkeinpä tärkeintä on, että siinä ei ole nikkeliä, joten allergisia reaktioita se aiheuttaa harvoin. Joten kun kirjoitan täällä hopeasta, tarkoitan juuri tätä 925-hopeaa.

 

Tässä kuvassa taitaa olla ensimmäinen tekemäni hopeakoru, todella siro ranneketju, jostakin helpostahan sitä piti aloittaa. Opettajalta sai ostaa myös hopeahelmiä. Ihastuin näissä helmissä kuvioituun pintaan. Jotta helmet erottuisivat enemmän ketjusta, tein niiden ympärille kehykset, joiden sisällä helmi istuu hyvin. Ketjun pituus on 19,5 cm.

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 

 

Tässä on sitten toinen tekele. Pitihän siellä sitten kokeilla erilaisia tekniikoita. Tätä varten valssasin hopealankaa niin, että se meni littanaksi ja toiselle puolelle tuli hieno kuvio. Vaihtelua tuli, kun suoraa lyhyttä hopealanganpätkää käännettiin pihdeillä ympäri ja molempiin päihin tehtiin lenkit, jotta isot renkaat saadaan kiinni. Tämän ketju ei ole mitenkään hirmuisen pitkä, noin 68 cm ja se yksinkertaisesti pujotetaan pään läpi.

 

 

 

Tähän Cordell-ketjuun on käytetty myös valssattua hopealankaa, tällä kertaa hieman paksumpaa. Ketju oli hieman työläs punoa, koska se on niin tiivis, mutta se kyllä maksoi vaivan. Ketju on noin 44 cm pitkä ja samaan sarjaan olen tehnyt myös roikkuvat korvakorut. Niiden korkeus on noin 7,5 cm. Pitää tunnustaa, että en ole koskaan ollut hirveä Cordell-punoksen ystävä, ainakaan kultakoruna, mutta tästä hopeaversiosta olen pitänyt kovasti. Liekö syynä se, että tuossa pinnassa on tuo kuviointi.

 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeisenä tällä kertaa esittelen tällaisen erilaisen rannekorun, missä ei ole käytetty lainkaan avolenkkejä. Koru on tehty punomalla kuusiokulma-avaimen ympärille todella ohutta hopealankaa. Kun haluttu pituus on saavutettu, vedetään ketju erikokoisten reikien läpi, jotta saadaan haluttu paksuus. Samalla punos tiivistyy ja punoksen löysyys häviää. Lopuksi päihin liimataan helat lukkoa varten ja tässä valmiin ranneketjun pituus on 20,5 cm.

Kevätpäiväntasaushuivi

Mietin kauan, mitä tähän kohtaan lisään. Tarkoitukseni oli tällä kertaa lisätä tekemiäni hopeakoruja, mutta siitä ei nyt ikävä kyllä tullut mitään. En vain mitenkään keksinyt, miten saisin niistä kuvista edes jotenkin katsottavia, kamerani kun ei ole mitenkään kummoinen.

 

Puhelimen kätköistä löysin kuvan neulomastani Kevätpäiväntasaushuivista. Muistaakseni tammikuussa 2010 kävin kaverini luona Kajaanissa ja Vuokatissa sattui olemaan jonkinlaiset käsityömessut. Sieltä tarttui pari kerää aivan ihanaa lankaa mukaan (en kyllä yhtään muista, mitä lankaa se oli, mutta ihanasti liukuvärjätty) ja sitten piti miettiä, että mitähän siitä tekisi. Ystäväni ehdotti heti kolmiohuivia ja se taisikin olla juuri tämä Kevätpäiväntasaushuivi.  Netin syövereistä löysin nettisivuston, jossa oli paljon kuvia ja ohje vieläpä suomeksi.  

 

Kevään aikana sitten neuloin tämän ensimmäisen version huivista. Isohan siitä tuli ja niin oli tarkoituskin. Tarkkoja mittoja en muista, mutta pientä suuntaa antaa tuo matto, joka oli kutakuinkin 140 x 200 cm. Kuva on otettu kännykällä, kun olen saanut huivin valmiiksi, muotoiltua ja kiinnittänyt sen nuppineuloilla mattoon kuivumaan. Itse pidän tästä tosi paljon ja se onkin ollut tosi kovassa käytössä.

Tämän toisen neuloin sitten lahjaksi -tosin en ole tätä vieläkään hänelle antanut, vaikka syntymäpäivä oli ja meni aikoja sitten. Jotenkin tämä elo vain sattui menemään niin, että…no joo, se siitä. Mutta tällainen sitten valkoisesta Kevätpäiväntasaushuivista tuli. Lanka oli TeeTee Kamena ja puikot 4 ja 4½. Mielestäni huivista tuli todella hieno, kevyt ja ilmava. Oma huivini on neulottu ja päätelty loppuun asti, mutta tähän valkoiseen virkkaisin reunaan ketjusilmukoita.

 

Nyt sitten minulla olisi  jälleen muutama kerä yhtä ihanaa lankaa, josta voisin itselleni huivin neuloa. Haluaisin kyllä jotakin erilaista, mutta en ole yhtä hienoa huivin ohjetta löytänyt kuin tämä. Pitänee vielä jatkaa etsimistä -tai luovuttaa ja neuloa vielä yksi Kevätpäiväntasaushuivi.

Ruusuja

Näin eilisen syntymäpäivän kunniaksi muutama ruusu tähän blogiin. Heti aluksi täytyy sanoa, että minä en ole näitä itse tehnyt, vaan äitini. Muistaakseni hänen työkaverinsa oli tehnyt ja näyttänyt näitä työpaikalla. Olikohan näiden teko-ohje peräti Kalevassa, miten minulla on vähän sellainen muistikuva. Siitä lähtien värikkäitä vaahteran lehtiä on pitänyt kerätä lähes joka syksy.

 

Viime syksynä löytyi kaupungin puistoista todella hienoja, punaisia vaahteranlehtiä ja minähän innoissani keräsin niitä pussikaupalla. Äiti sitten askarteli ruusuja itselleen ja minulle. Itse en ole koskaan vaahteraruusuja tehnyt, en ole koskaan sattunut kotiin, kun hän on näitä vääntänyt. Varmaan näiden teko-ohje löytyy netistä jostakin, jos vain viitsii etsiä.

Helppoja ne ovat kuulemma tehdä, pientä viitseliäisyyttä vain vaativat. Ruusujen väri säilyy vähän vaihtelevasti, vaikka niihin suihkutetaan pinnalle kerros lakkaa. Varmaan sillä, millainen talvi on , miten paljon aurinko paistaa ja paistaako se suoraan ruusuille, on vaikutusta. Keltaisista lehdistä tahtoo talven mittaan tulla ruskeita, mutta punaisten lehtien väri säilyy ihan kohtalaisesti, ainakin värin tunnistaa sinnepäin punaiseksi. Seinäkoristeessa ruusut on kiinnitetty lumipalloheisin paljaaseen oksaan ja värit ovat talven mittaan jo haalistuneet. Löysin puhelimesta syksyllä otetun valokuvan ja rinnalla on pari päivää sitten otettu valokuva. Värijen muuttumisen näkee tuossa hienosti. Ruukussa ne on istutettu erilaisten ”hienojen” kivien joukkoon ja kuva on otettu syksyllä, pian niiden valmistumisen jälkeen. Mutta hienoja ne ovat vielä näin kevättalvellakin. Varsinkin kun vähän kauempaa katsoo :)

In and Out

Ensimmäiset sukat kirjasta sukkia. rakkaudella. ovat valmiit! Mallin nimi on In and Out ja lankana on käytetty Crazy Zauberball –lankaa, joka on melkoisen ohutta (100 g on 420 m) ja puikot olivat 2.25. Näiden sukkien teossa tuli eteen monta ensimmäistä kertaa. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että onhan niissä molemmissa virhe, tosin toiseen sukkaan tein sen tarkoituksella, jotta ne olisivat samanlaiset. Mutta kun en virhettä kerro, kukaanhan sitä ei huomaa. 

Ensimmäinen sukka oli melkoisen vaikea neuloa, koska olen sellainen tv:n ääressä neuloja. Eli samalla kun neulon, katson yleensä televisiota, käsien kun pitää käydä kokoajan. Näiden sukkien kohdalla se ei onnistunutkaan, koska ohje meni koko ajan eteenpäin, siinä ei ollut riittävän lyhyttä toistoa, jotta tv:n katselu olisi luonnistunut. Jos vähänkään keskittyminen herpaantui, ei kuvion teosta tullut mitään ja silmukat menivät sekaisin. Mutta toinen sukka olikin jo helpompi tehdä, mutta kovaa keskittymistä sekin vaati.

Kirjan ohje oli mielestäni ensin vähän vaikea ymmärtää, mutta kun ohjeen ”kieleen” tottui, selvisin kyllä vaikeistakin paikoista. Kirjan kirjoittajahan on amerikkalainen, joten ohjeet on käännetty suoraan suomeksi, joten välillä piti miettiä, mitä jokin ohjeen kohta merkitsee. Yksi hyvä esimerkki ”neulekielen” erilaisuudesta on kirjassa ollut ssk. Tämä tarkoitti: nosta 2 silmukkaa yksi kerrallaan oikein neulomatta vasemmalta puikolta oikealle. Vie silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne yhteen takareunoista. Itse tulkitsin tämän ohjeen yksinkertaisesti suomalaiseksi ylivetokavennukseksi. Ajatukset siis piti pitää hyvin kasassa ja paljon piti miettiä ohjetta lukiessa, miten mikäkin kohta tehdään.

Hienothan näistä sukista tuli ja varmasti näitä tulee pidettyä paljon. Saas sitten nähdä, miten hyvin nämä kestävät kulutusta, minulla kun kantapää tahtoo kulua nopeasti puhki. Mutta paikkaamallahan siitäkin selvitään. Nyt vain täytyy pikaisesti käydä kaupassa valitsemassa uutta lankaa, jos tuosta kirjasta neuloisi toisetkin sukat, ennen kuin se pitää palauttaa takaisin kirjastoon. Niin ja ne ensimmäiset kerrat -enpä ollut ennen tehnyt ns. ranskalaista kantapäätä, enkä kärjen päättämistä silmukoimalla. Ranskalainen kantapää on ihan ok, mutta tuon kärjen silmukoimisesta en niin pitänyt (en saanut siitä aivan niin siistiä kuin olisin halunnut).