Pitkästä aikaa

Hupsista, miten aika taas menee nopsaan ja edellisestä päivityksestä on vaikka kuinka ja paljon aikaa. No, toisaalta, en minä ole ehtinyt talven aikana kovin paljoa tekemään mitään. Laiskuus on vaivannut tosi pahasti ja kaikkea muuta on tullut touhuttua.   
 

 

Aloitetaan nyt kumminkin tästä. Tuossa vuoden vaihteessa tuli hankittua uusi sohva ja luonnollisesti Leevin kanssa tuli sen kanssa pieniä ongelmia, kun onhan se aivan ihana venytellä ja tylsytellä kynsiä sohvan divaaniosan päähän. Sainkin siitä ihan hyvän idean. Teen siihen päähän suojan. Ostin kahdenlaista paksua verhoilukangasta ja ompelin ne yhteen. Ajatuksena oli, että kun toinen puoli on kynsitty pilalle, toinen puoli on käytössä tai kun toinen puoli kyllästyttää, käännän toisen puolen esille. Luonnollisesti laadunvalvonta oli paikalla, kun leikkasin kankaita lattialla sopivan kokoiseksi. Tuossa kuvassa näkyykin suojan yksivärinen puoli.
 

 

Tein samalla samoista kankaista, samalla periaatteella vanhaan nojatuoliin, jonka Leevi on valloittanut istuimen päälle suojan. Siitä on paljon helpompi pyyhkiä ja imuroida karvat pois.
 

 

Ja kun olin päässyt vauhtiin, loppukankaasta piti tehdä sitten tyynynpäällinen. Jostakin blogista löysin tosi helpon vetoketjullisen tyynynpäällisen ohjeen. Ikävä kyllä en muista blogin nimeä, mutta varmasti se googlaamalla jostakin netin syövereistä löytyisi. Ohjeessa vetoketju solahti tosi näppärästi ja vaivattomasti paikoilleen, niin että päällinen oli todella helppo ja nopea tehdä. Varsinkin kun tuskailin etukäteen vetoketjun ompelun vaikeutta ja hirveää säätämistä. Tästä lähtien teen tyynynpäälliset aina tuolla tavalla.

 

 

Että kyllä nyt Leevin passaa ruusupedillä nukkua :) 

 

 

Vauvan vaatteita

Pitkästä aikaa –tässä on vierähtänyt taas tovi. Olen odottanut, että saan nämä vauvan vaatteet valmiiksi. Aloitin kyllä nämä kesällä, mutta tässä välissä on ollut kaikenlaista. Ensin oli melkoiset helteet, että ei oikein ollut kutomiseen inspiraatiota. Sitten meni niskat melkoiseen juntturaan, että ei ollut mitään jakoa käsitöille. Nyt on taas paikat auki, että käsitöitä voi edes harkita.

Nämä on vähän niin kuin tilaustyö entisen työkaverin lapsenlapselle –kuten väristä voi päätellä, kyseessä on poika. Takin ja housujen ohje on Novitan lehdestä Kevät 2009. Lankana on käytetty Woolia. Housut oli tosi kiva kutoa, kun koko ajan siinä on kudottu suljettua neuletta. Takki oli vähän työläämpi. Aikuistenkin neuleiden yläosa on kavennuksineen vähän tylsä kutoa, saatikka sitten tuollaisen pienen. Juuri kun pääset vauhtiin, olet kutonut ihan liian pitkästi ja sitten taas puretaan.

Kypärämyssyn ohje on Novitan lehdestä syksy 2007. Lankana siinä on ohjeesta poiketen (Wool)  on käytetty Novitan Ipana –lankaa. Tämä oli tosi kiva kutoa yhtenä tasona. Sitten saikin miettiä, miten kappale ommellaan kiinni niin, että siitä tulee kypärä. Vaikka ohje oli ihan selkeä, piti pari kertaa ompeleet purkaa, että sai oikeat kulmat ommeltua kiinni.

Tässä kohden pitää tunnustaa sitten, että ulkoistin lapasten ja sukkien teon. Äiti onneksi kutoi nämä, hän kun on kutonut viimeisen vuoden aikana lukemattomia pareja lasten sukkia ja lapasia vuosien varrella kertyneistä jämälangoista. Hänellä nämä syntyivätkin sitten käden käänteessä, minulla olisi näin pienten kutominen voinut kestää ja ähräyttää jonkin aikaa.

 

Hopeakoruja vol. 2

Toiselle hopeakorukurssille minun piti päästä, koska ensimmäisen kurssin lopussa näin tämän rannekorun kuvan yhdessä kirjassa. Tosin siinä se oli kullasta tehtynä, mutta minä ihastuin siihen heti ja joulun jälkeen oli kurssille taas pakko päästä.

  

Rannekoru on todella yksinkertainen, mutta näyttävä. Hopealankaa on vain letitetty tasossa, rinnalle on laitettu eräänlaiset ohjauslangat. Kaikki tuo on vain sidottu yhteen. Lukkoa varten on juotettu kaksi lankaa yhteen ja taivutettu muotoonsa.

 

 

Tästä rannerenkaasta on tullut lempikoru, jota tulee pidettyä aina kesäisin. Hieman tuo letityksen jälki voisi olla tasaisempaa, mutta se ei haittaa, kun ei niin tarkkaan sitä katso.

 

Näitä helmikoruja tulee pidettyä harmittavan vähän. Askarteluliikkeistä saa ostaa nauhana siruhelmiä, jotka ovat puolijalokiviä. Toinen koruista on tehty hematiiteista ja toinen ametisteista. Ohuesta hopealangasta on vain taivutettu eräänlaiset korupiikit, jotka on sitten pujotettu sirujen läpi ja kiinnitetty yhteen. Helppoa, yksinkertaista ja nättiä.

Kummisedän kotitöppöset

Kylläpäs se töihin paluu opintovapaan jälkeen on alkanut häiritsemään harrastuksia. Nythän ei enää oikein ehdi kutoa, saatikka päivittää blogia. Tai kutoahan aina ehtii, kun katsoo telkkaria –varsinkin sukat on helppo tehdä, kun katsoo vaikkapa jalkapallon MM-kisoja.

Tässä olisi nyt toinen sukkamalli, jota on mukava neuloa. Nämä ovat Kummisedän kotitöppöset, joiden ohje on Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan kirjassa Sukkasillaan. Näitä tykkään kutoa miehille, koska sukan suun kuvio on hieman pidempi kuin Enon kotitöppösissä ja se sopii jotenkin paremmin isompaan miehen sukkaan.

 

Sukan terän koon kanssa minulla sitten tahtoo aina olla ongelmia. Sitä kun tule aina varalta kudottua muutama ylimääräinen kierros. En nyt muista mistä, mutta jostakin luin aika hyvän ohjeen sukan terän pituudeksi: jalan koko/3*2. Eli jos jalan koko on 42, tulee terän pituuden olla 42/3*2=28 cm.  Jos sukka tulee paljaaseen jalkaan, terä voi mieluummin olla hieman vajaa, kuin juuri tuon 28 cm.  Sehän ei ole kivaa, jos sukka pyörii jalassa. Mutta tuolla kaavalla laskettuna, pääsee aika lähelle oikean kokoista sukkaa.

Enon kotitöppöset

Näiden sukkien ohjeen löysin Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan kirjasta Sukkasillaan. Näistä Enon kotitöppösistä tuli pian lempisukkani ja näitä onkin sitten vuosien varrella tullut neulottua varmaan kymmeniä. Olen neulonut näitä itselle, äidille, isälle, kummille ja yhdet varmaan kumminkaimallekin.   

 

Kun näin näiden sukkien ohjeen, älysin, että niiden ei aina tarvitse olla kovin pitkävartiset tai edes tavalliset nilkkasukat. Ja siinä se syy onkin, miksi pidän näistä sukista. Vielä kun otetaan huomioon, että minulla on kotona aina kylmä lattia ja aina vetää, niin olen huomannut, että villasukat paljaalla jalalla on kaikkein miellyttävin suoja. Ne eivät koskaan ole liian kuumat eivätkä liian kylmät, vaan aina sopivat. Ja kun tässä mallissa ei ole juuri lainkaan vartta, ne ovat ikään kuin tossut jalassa.

Sukan suu on kaksinkertainen, jolloin kuvion nurjapuoli ei jää näkyviin ja jälki on hyvin siistiä. Varsinkin lankojen päättelyt ovat piilossa, joista en koskaan saa siistejä (inhoankin lankojen päättelyä). Sukan varsi on mukavan jämäkkä, kun se on lyhyt ja osaksi kaksinkertainen –tuntuu hyvälle jalassa.

Lasihimmeli

Nythän ei ole joulu, mutta siitä huolimatta innostuin pitkästä aikaa tekemään yhden himmelin. Löysin kirjastosta Pirjo Väisäsen kirjoittaman kirjan Olkityöt. Siinä näin luonnon materiaaleista tehdyn himmelin, jossa pitkät oljet olivat 10 cm ja poikittaiset, lyhyet oljet olivat 5 cm, ja se näytti minusta todella hienolle. Minulla sattui kaapissa olemaan hopean värisiä 5 cm ja 3 cm lasiputkia, joista tein sitten kuvan mukaisen lasihimmelin.

 

Suhteiltaan tuosta himmelistä tuli aika hieno. Ainut pieni asia, mikä tällaista pilkun viilaajaa aina harmittaa, on että nuo lasiputket eivät ole tasapitkiä. Ja vaikka kuinka yrität valita yhtä pitkät putket, se ei vain onnistu. Kun sitten katsoo vähän turhan tarkalla silmällä valmista tuotosta, aina jokin nurkka ”nilkuttaa”.

 

Tässä sitten on kuva vanhemmasta ja ehkä vähän perinteisemmästä lasihimmelistä. Käytetyt lasiputket ovat 5 cm pitkiä ja mielestäni tällaiseen työhön täysin oikean kokoisia. Varsinkin kun himmelistä ei voi tehdä kovin isoa, koska siitä tulee liian painava ja käytetty sidontalanka ei kestä. Muutenkaan kun lasiputkista tehdään himmeliä, ei tavallinen rullalanka kestä ollenkaan, vaan täytyy käyttää esimerkiksi ohutta helmilankaa. 

Materiaalina tuo hopeanvärinen lasiputki on mielestäni aivan ihana (muutenkin kun hopeasta värinä pidän). Sitähän on saatavana myös kullan värisenä, mutta se ei minun silmääni oikein miellytä. Himmeli kun on niin perinteinen koriste ja minusta oljen väri on kaunis. Kun sitten tällaista perinteistä koristetta tehdään uudella twistillä, niin uuden version pitää mielestäni olla riittävän kaukana alkuperäisestä, että se näyttää hyvälle. Mutta sitten makujahan on monenlaisia...

Hopeakoruja vol. 1

Pääsiäisen aikaan sain kuvattua jonkin verran noita tekemiäni hopeakoruja. Lainasin vähän äidin kameraa ja sillä sain ihan kohtuullisia kuvia noista koruista. Laitetaan tähän sitten muutamia niistä.

Olisikohan ollut vuonna 2009, kun lopultakin sain ensimmäisen kerran tungettua itseni kansalaisopiston hopeakorukurssille. Ne kun täällä Oulussa ovat todella suosittuja. Ja jos jollekin kurssille haluat päästä, täytyy netissä olla valmiina heti kun ilmoittautuminen alkaa. Ohjaaja on todella hyvä ja asiansa tunteva ja ihmisiä otetaan kurssille sen verran vähän, että yksilöllistä opetusta jokainen varmasti ehtii saada. Näillä kursseilla tulikin sitten käytyä, 3 – 4 kertaa ainakin, eli hurahdin hopeakoruihin aivan totaalisesti.

Kaikki hopeakorut, mitä tässä esittelen, ovat ns. Sterling hopeaa 925. Tässä seoksessa on mahdollisimman paljon hopeaa, se on helppo työstää ja on myös kestävää käytössä. Melkeinpä tärkeintä on, että siinä ei ole nikkeliä, joten allergisia reaktioita se aiheuttaa harvoin. Joten kun kirjoitan täällä hopeasta, tarkoitan juuri tätä 925-hopeaa.

 

Tässä kuvassa taitaa olla ensimmäinen tekemäni hopeakoru, todella siro ranneketju, jostakin helpostahan sitä piti aloittaa. Opettajalta sai ostaa myös hopeahelmiä. Ihastuin näissä helmissä kuvioituun pintaan. Jotta helmet erottuisivat enemmän ketjusta, tein niiden ympärille kehykset, joiden sisällä helmi istuu hyvin. Ketjun pituus on 19,5 cm.

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 

 

Tässä on sitten toinen tekele. Pitihän siellä sitten kokeilla erilaisia tekniikoita. Tätä varten valssasin hopealankaa niin, että se meni littanaksi ja toiselle puolelle tuli hieno kuvio. Vaihtelua tuli, kun suoraa lyhyttä hopealanganpätkää käännettiin pihdeillä ympäri ja molempiin päihin tehtiin lenkit, jotta isot renkaat saadaan kiinni. Tämän ketju ei ole mitenkään hirmuisen pitkä, noin 68 cm ja se yksinkertaisesti pujotetaan pään läpi.

 

 

 

Tähän Cordell-ketjuun on käytetty myös valssattua hopealankaa, tällä kertaa hieman paksumpaa. Ketju oli hieman työläs punoa, koska se on niin tiivis, mutta se kyllä maksoi vaivan. Ketju on noin 44 cm pitkä ja samaan sarjaan olen tehnyt myös roikkuvat korvakorut. Niiden korkeus on noin 7,5 cm. Pitää tunnustaa, että en ole koskaan ollut hirveä Cordell-punoksen ystävä, ainakaan kultakoruna, mutta tästä hopeaversiosta olen pitänyt kovasti. Liekö syynä se, että tuossa pinnassa on tuo kuviointi.

 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeisenä tällä kertaa esittelen tällaisen erilaisen rannekorun, missä ei ole käytetty lainkaan avolenkkejä. Koru on tehty punomalla kuusiokulma-avaimen ympärille todella ohutta hopealankaa. Kun haluttu pituus on saavutettu, vedetään ketju erikokoisten reikien läpi, jotta saadaan haluttu paksuus. Samalla punos tiivistyy ja punoksen löysyys häviää. Lopuksi päihin liimataan helat lukkoa varten ja tässä valmiin ranneketjun pituus on 20,5 cm.