lauantai 1. marraskuuta 2014

Vauvan vaatteita

Pitkästä aikaa –tässä on vierähtänyt taas tovi. Olen odottanut, että saan nämä vauvan vaatteet valmiiksi. Aloitin kyllä nämä kesällä, mutta tässä välissä on ollut kaikenlaista. Ensin oli melkoiset helteet, että ei oikein ollut kutomiseen inspiraatiota. Sitten meni niskat melkoiseen juntturaan, että ei ollut mitään jakoa käsitöille. Nyt on taas paikat auki, että käsitöitä voi edes harkita.


Nämä on vähän niin kuin tilaustyö entisen työkaverin lapsenlapselle –kuten väristä voi päätellä, kyseessä on poika. Takin ja housujen ohje on Novitan lehdestä Kevät 2009. Lankana on käytetty Woolia. Housut oli tosi kiva kutoa, kun koko ajan siinä on kudottu suljettua neuletta. Takki oli vähän työläämpi. Aikuistenkin neuleiden yläosa on kavennuksineen vähän tylsä kutoa, saatikka sitten tuollaisen pienen. Juuri kun pääset vauhtiin, olet kutonut ihan liian pitkästi ja sitten taas puretaan.

Kypärämyssyn ohje on Novitan lehdestä syksy 2007. Lankana siinä on ohjeesta poiketen (Wool)  on käytetty Novitan Ipana –lankaa. Tämä oli tosi kiva kutoa yhtenä tasona. Sitten saikin miettiä, miten kappale ommellaan kiinni niin, että siitä tulee kypärä. Vaikka ohje oli ihan selkeä, piti pari kertaa ompeleet purkaa, että sai oikeat kulmat ommeltua kiinni.

Tässä kohden pitää tunnustaa sitten, että ulkoistin lapasten ja sukkien teon. Äiti onneksi kutoi nämä, hän kun on kutonut viimeisen vuoden aikana lukemattomia pareja lasten sukkia ja lapasia vuosien varrella kertyneistä jämälangoista. Hänellä nämä syntyivätkin sitten käden käänteessä, minulla olisi näin pienten kutominen voinut kestää ja ähräyttää jonkin aikaa.

 

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Hopeakoruja vol. 2

Toiselle hopeakorukurssille minun piti päästä, koska ensimmäisen kurssin lopussa näin tämän rannekorun kuvan yhdessä kirjassa. Tosin siinä se oli kullasta tehtynä, mutta minä ihastuin siihen heti ja joulun jälkeen oli kurssille taas pakko päästä.
  
Rannekoru on todella yksinkertainen, mutta näyttävä. Hopealankaa on vain letitetty tasossa, rinnalle on laitettu eräänlaiset ohjauslangat. Kaikki tuo on vain sidottu yhteen. Lukkoa varten on juotettu kaksi lankaa yhteen ja taivutettu muotoonsa.
 
 
Tästä rannerenkaasta on tullut lempikoru, jota tulee pidettyä aina kesäisin. Hieman tuo letityksen jälki voisi olla tasaisempaa, mutta se ei haittaa, kun ei niin tarkkaan sitä katso.
 
Näitä helmikoruja tulee pidettyä harmittavan vähän. Askarteluliikkeistä saa ostaa nauhana siruhelmiä, jotka ovat puolijalokiviä. Toinen koruista on tehty hematiiteista ja toinen ametisteista. Ohuesta hopealangasta on vain taivutettu eräänlaiset korupiikit, jotka on sitten pujotettu sirujen läpi ja kiinnitetty yhteen. Helppoa, yksinkertaista ja nättiä.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kummisedän kotitöppöset

Kylläpäs se töihin paluu opintovapaan jälkeen on alkanut häiritsemään harrastuksia. Nythän ei enää oikein ehdi kutoa, saatikka päivittää blogia. Tai kutoahan aina ehtii, kun katsoo telkkaria –varsinkin sukat on helppo tehdä, kun katsoo vaikkapa jalkapallon MM-kisoja.
Tässä olisi nyt toinen sukkamalli, jota on mukava neuloa. Nämä ovat Kummisedän kotitöppöset, joiden ohje on Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan kirjassa Sukkasillaan. Näitä tykkään kutoa miehille, koska sukan suun kuvio on hieman pidempi kuin Enon kotitöppösissä ja se sopii jotenkin paremmin isompaan miehen sukkaan.
 
Sukan terän koon kanssa minulla sitten tahtoo aina olla ongelmia. Sitä kun tule aina varalta kudottua muutama ylimääräinen kierros. En nyt muista mistä, mutta jostakin luin aika hyvän ohjeen sukan terän pituudeksi: jalan koko/3*2. Eli jos jalan koko on 42, tulee terän pituuden olla 42/3*2=28 cm.  Jos sukka tulee paljaaseen jalkaan, terä voi mieluummin olla hieman vajaa, kuin juuri tuon 28 cm.  Sehän ei ole kivaa, jos sukka pyörii jalassa. Mutta tuolla kaavalla laskettuna, pääsee aika lähelle oikean kokoista sukkaa.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Enon kotitöppöset

Näiden sukkien ohjeen löysin Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan kirjasta Sukkasillaan. Näistä Enon kotitöppösistä tuli pian lempisukkani ja näitä onkin sitten vuosien varrella tullut neulottua varmaan kymmeniä. Olen neulonut näitä itselle, äidille, isälle, kummille ja yhdet varmaan kumminkaimallekin.   

 
Kun näin näiden sukkien ohjeen, älysin, että niiden ei aina tarvitse olla kovin pitkävartiset tai edes tavalliset nilkkasukat. Ja siinä se syy onkin, miksi pidän näistä sukista. Vielä kun otetaan huomioon, että minulla on kotona aina kylmä lattia ja aina vetää, niin olen huomannut, että villasukat paljaalla jalalla on kaikkein miellyttävin suoja. Ne eivät koskaan ole liian kuumat eivätkä liian kylmät, vaan aina sopivat. Ja kun tässä mallissa ei ole juuri lainkaan vartta, ne ovat ikään kuin tossut jalassa.

Sukan suu on kaksinkertainen, jolloin kuvion nurjapuoli ei jää näkyviin ja jälki on hyvin siistiä. Varsinkin lankojen päättelyt ovat piilossa, joista en koskaan saa siistejä (inhoankin lankojen päättelyä). Sukan varsi on mukavan jämäkkä, kun se on lyhyt ja osaksi kaksinkertainen –tuntuu hyvälle jalassa.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Lasihimmeli

Nythän ei ole joulu, mutta siitä huolimatta innostuin pitkästä aikaa tekemään yhden himmelin. Löysin kirjastosta Pirjo Väisäsen kirjoittaman kirjan Olkityöt. Siinä näin luonnon materiaaleista tehdyn himmelin, jossa pitkät oljet olivat 10 cm ja poikittaiset, lyhyet oljet olivat 5 cm, ja se näytti minusta todella hienolle. Minulla sattui kaapissa olemaan hopean värisiä 5 cm ja 3 cm lasiputkia, joista tein sitten kuvan mukaisen lasihimmelin.

 
Suhteiltaan tuosta himmelistä tuli aika hieno. Ainut pieni asia, mikä tällaista pilkun viilaajaa aina harmittaa, on että nuo lasiputket eivät ole tasapitkiä. Ja vaikka kuinka yrität valita yhtä pitkät putket, se ei vain onnistu. Kun sitten katsoo vähän turhan tarkalla silmällä valmista tuotosta, aina jokin nurkka ”nilkuttaa”.
 

Tässä sitten on kuva vanhemmasta ja ehkä vähän perinteisemmästä lasihimmelistä. Käytetyt lasiputket ovat 5 cm pitkiä ja mielestäni tällaiseen työhön täysin oikean kokoisia. Varsinkin kun himmelistä ei voi tehdä kovin isoa, koska siitä tulee liian painava ja käytetty sidontalanka ei kestä. Muutenkaan kun lasiputkista tehdään himmeliä, ei tavallinen rullalanka kestä ollenkaan, vaan täytyy käyttää esimerkiksi ohutta helmilankaa. 

Materiaalina tuo hopeanvärinen lasiputki on mielestäni aivan ihana (muutenkin kun hopeasta värinä pidän). Sitähän on saatavana myös kullan värisenä, mutta se ei minun silmääni oikein miellytä. Himmeli kun on niin perinteinen koriste ja minusta oljen väri on kaunis. Kun sitten tällaista perinteistä koristetta tehdään uudella twistillä, niin uuden version pitää mielestäni olla riittävän kaukana alkuperäisestä, että se näyttää hyvälle. Mutta sitten makujahan on monenlaisia...

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Hopeakoruja vol. 1


Pääsiäisen aikaan sain kuvattua jonkin verran noita tekemiäni hopeakoruja. Lainasin vähän äidin kameraa ja sillä sain ihan kohtuullisia kuvia noista koruista. Laitetaan tähän sitten muutamia niistä.

Olisikohan ollut vuonna 2009, kun lopultakin sain ensimmäisen kerran tungettua itseni kansalaisopiston hopeakorukurssille. Ne kun täällä Oulussa ovat todella suosittuja. Ja jos jollekin kurssille haluat päästä, täytyy netissä olla valmiina heti kun ilmoittautuminen alkaa. Ohjaaja on todella hyvä ja asiansa tunteva ja ihmisiä otetaan kurssille sen verran vähän, että yksilöllistä opetusta jokainen varmasti ehtii saada. Näillä kursseilla tulikin sitten käytyä, 3 – 4 kertaa ainakin, eli hurahdin hopeakoruihin aivan totaalisesti.

Kaikki hopeakorut, mitä tässä esittelen, ovat ns. Sterling hopeaa 925. Tässä seoksessa on mahdollisimman paljon hopeaa, se on helppo työstää ja on myös kestävää käytössä. Melkeinpä tärkeintä on, että siinä ei ole nikkeliä, joten allergisia reaktioita se aiheuttaa harvoin. Joten kun kirjoitan täällä hopeasta, tarkoitan juuri tätä 925-hopeaa.
 
Tässä kuvassa taitaa olla ensimmäinen tekemäni hopeakoru, todella siro ranneketju, jostakin helpostahan sitä piti aloittaa. Opettajalta sai ostaa myös hopeahelmiä. Ihastuin näissä helmissä kuvioituun pintaan. Jotta helmet erottuisivat enemmän ketjusta, tein niiden ympärille kehykset, joiden sisällä helmi istuu hyvin. Ketjun pituus on 19,5 cm.

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 

 

Tässä on sitten toinen tekele. Pitihän siellä sitten kokeilla erilaisia tekniikoita. Tätä varten valssasin hopealankaa niin, että se meni littanaksi ja toiselle puolelle tuli hieno kuvio. Vaihtelua tuli, kun suoraa lyhyttä hopealanganpätkää käännettiin pihdeillä ympäri ja molempiin päihin tehtiin lenkit, jotta isot renkaat saadaan kiinni. Tämän ketju ei ole mitenkään hirmuisen pitkä, noin 68 cm ja se yksinkertaisesti pujotetaan pään läpi.

 

 

 
Tähän Cordell-ketjuun on käytetty myös valssattua hopealankaa, tällä kertaa hieman paksumpaa. Ketju oli hieman työläs punoa, koska se on niin tiivis, mutta se kyllä maksoi vaivan. Ketju on noin 44 cm pitkä ja samaan sarjaan olen tehnyt myös roikkuvat korvakorut. Niiden korkeus on noin 7,5 cm. Pitää tunnustaa, että en ole koskaan ollut hirveä Cordell-punoksen ystävä, ainakaan kultakoruna, mutta tästä hopeaversiosta olen pitänyt kovasti. Liekö syynä se, että tuossa pinnassa on tuo kuviointi.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 



 
 


 

 
 

 
 
 
 
Viimeisenä tällä kertaa esittelen tällaisen erilaisen rannekorun, missä ei ole käytetty lainkaan avolenkkejä. Koru on tehty punomalla kuusiokulma-avaimen ympärille todella ohutta hopealankaa. Kun haluttu pituus on saavutettu, vedetään ketju erikokoisten reikien läpi, jotta saadaan haluttu paksuus. Samalla punos tiivistyy ja punoksen löysyys häviää. Lopuksi päihin liimataan helat lukkoa varten ja tässä valmiin ranneketjun pituus on 20,5 cm.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kevätpäiväntasaushuivi

Mietin kauan, mitä tähän kohtaan lisään. Tarkoitukseni oli tällä kertaa lisätä tekemiäni hopeakoruja, mutta siitä ei nyt ikävä kyllä tullut mitään. En vain mitenkään keksinyt, miten saisin niistä kuvista edes jotenkin katsottavia, kamerani kun ei ole mitenkään kummoinen.
 
Puhelimen kätköistä löysin kuvan neulomastani Kevätpäiväntasaushuivista. Muistaakseni tammikuussa 2010 kävin kaverini luona Kajaanissa ja Vuokatissa sattui olemaan jonkinlaiset käsityömessut. Sieltä tarttui pari kerää aivan ihanaa lankaa mukaan (en kyllä yhtään muista, mitä lankaa se oli, mutta ihanasti liukuvärjätty) ja sitten piti miettiä, että mitähän siitä tekisi. Ystäväni ehdotti heti kolmiohuivia ja se taisikin olla juuri tämä Kevätpäiväntasaushuivi.  Netin syövereistä löysin nettisivuston, jossa oli paljon kuvia ja ohje vieläpä suomeksi 
 
Kevään aikana sitten neuloin tämän ensimmäisen version huivista. Isohan siitä tuli ja niin oli tarkoituskin. Tarkkoja mittoja en muista, mutta pientä suuntaa antaa tuo matto, joka oli kutakuinkin 140 x 200 cm. Kuva on otettu kännykällä, kun olen saanut huivin valmiiksi, muotoiltua ja kiinnittänyt sen nuppineuloilla mattoon kuivumaan. Itse pidän tästä tosi paljon ja se onkin ollut tosi kovassa käytössä.




Tämän toisen neuloin sitten lahjaksi -tosin en ole tätä vieläkään hänelle antanut, vaikka syntymäpäivä oli ja meni aikoja sitten. Jotenkin tämä elo vain sattui menemään niin, että…no joo, se siitä. Mutta tällainen sitten valkoisesta Kevätpäiväntasaushuivista tuli. Lanka oli TeeTee Kamena ja puikot 4 ja 4½. Mielestäni huivista tuli todella hieno, kevyt ja ilmava. Oma huivini on neulottu ja päätelty loppuun asti, mutta tähän valkoiseen virkkaisin reunaan ketjusilmukoita.
 
Nyt sitten minulla olisi  jälleen muutama kerä yhtä ihanaa lankaa, josta voisin itselleni huivin neuloa. Haluaisin kyllä jotakin erilaista, mutta en ole yhtä hienoa huivin ohjetta löytänyt kuin tämä. Pitänee vielä jatkaa etsimistä -tai luovuttaa ja neuloa vielä yksi Kevätpäiväntasaushuivi.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Ruusuja

Näin eilisen syntymäpäivän kunniaksi muutama ruusu tähän blogiin. Heti aluksi täytyy sanoa, että minä en ole näitä itse tehnyt, vaan äitini. Muistaakseni hänen työkaverinsa oli tehnyt ja näyttänyt näitä työpaikalla. Olikohan näiden teko-ohje peräti Kalevassa, miten minulla on vähän sellainen muistikuva. Siitä lähtien värikkäitä vaahteran lehtiä on pitänyt kerätä lähes joka syksy.

 

Viime syksynä löytyi kaupungin puistoista todella hienoja, punaisia vaahteranlehtiä ja minähän innoissani keräsin niitä pussikaupalla. Äiti sitten askarteli ruusuja itselleen ja minulle. Itse en ole koskaan vaahteraruusuja tehnyt, en ole koskaan sattunut kotiin, kun hän on näitä vääntänyt. Varmaan näiden teko-ohje löytyy netistä jostakin, jos vain viitsii etsiä.

Helppoja ne ovat kuulemma tehdä, pientä viitseliäisyyttä vain vaativat. Ruusujen väri säilyy vähän vaihtelevasti, vaikka niihin suihkutetaan pinnalle kerros lakkaa. Varmaan sillä, millainen talvi on , miten paljon aurinko paistaa ja paistaako se suoraan ruusuille, on vaikutusta. Keltaisista lehdistä tahtoo talven mittaan tulla ruskeita, mutta punaisten lehtien väri säilyy ihan kohtalaisesti, ainakin värin tunnistaa sinnepäin punaiseksi. Seinäkoristeessa ruusut on kiinnitetty lumipalloheisin paljaaseen oksaan ja värit ovat talven mittaan jo haalistuneet. Löysin puhelimesta syksyllä otetun valokuvan ja rinnalla on pari päivää sitten otettu valokuva. Värijen muuttumisen näkee tuossa hienosti. Ruukussa ne on istutettu erilaisten ”hienojen” kivien joukkoon ja kuva on otettu syksyllä, pian niiden valmistumisen jälkeen. Mutta hienoja ne ovat vielä näin kevättalvellakin. Varsinkin kun vähän kauempaa katsoo :)

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

In and Out

Ensimmäiset sukat kirjasta sukkia. rakkaudella. ovat valmiit! Mallin nimi on In and Out ja lankana on käytetty Crazy Zauberball –lankaa, joka on melkoisen ohutta (100 g on 420 m) ja puikot olivat 2.25. Näiden sukkien teossa tuli eteen monta ensimmäistä kertaa. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että onhan niissä molemmissa virhe, tosin toiseen sukkaan tein sen tarkoituksella, jotta ne olisivat samanlaiset. Mutta kun en virhettä kerro, kukaanhan sitä ei huomaa. 
Ensimmäinen sukka oli melkoisen vaikea neuloa, koska olen sellainen tv:n ääressä neuloja. Eli samalla kun neulon, katson yleensä televisiota, käsien kun pitää käydä kokoajan. Näiden sukkien kohdalla se ei onnistunutkaan, koska ohje meni koko ajan eteenpäin, siinä ei ollut riittävän lyhyttä toistoa, jotta tv:n katselu olisi luonnistunut. Jos vähänkään keskittyminen herpaantui, ei kuvion teosta tullut mitään ja silmukat menivät sekaisin. Mutta toinen sukka olikin jo helpompi tehdä, mutta kovaa keskittymistä sekin vaati.
Kirjan ohje oli mielestäni ensin vähän vaikea ymmärtää, mutta kun ohjeen ”kieleen” tottui, selvisin kyllä vaikeistakin paikoista. Kirjan kirjoittajahan on amerikkalainen, joten ohjeet on käännetty suoraan suomeksi, joten välillä piti miettiä, mitä jokin ohjeen kohta merkitsee. Yksi hyvä esimerkki ”neulekielen” erilaisuudesta on kirjassa ollut ssk. Tämä tarkoitti: nosta 2 silmukkaa yksi kerrallaan oikein neulomatta vasemmalta puikolta oikealle. Vie silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne yhteen takareunoista. Itse tulkitsin tämän ohjeen yksinkertaisesti suomalaiseksi ylivetokavennukseksi. Ajatukset siis piti pitää hyvin kasassa ja paljon piti miettiä ohjetta lukiessa, miten mikäkin kohta tehdään.
Hienothan näistä sukista tuli ja varmasti näitä tulee pidettyä paljon. Saas sitten nähdä, miten hyvin nämä kestävät kulutusta, minulla kun kantapää tahtoo kulua nopeasti puhki. Mutta paikkaamallahan siitäkin selvitään. Nyt vain täytyy pikaisesti käydä kaupassa valitsemassa uutta lankaa, jos tuosta kirjasta neuloisi toisetkin sukat, ennen kuin se pitää palauttaa takaisin kirjastoon. Niin ja ne ensimmäiset kerrat -enpä ollut ennen tehnyt ns. ranskalaista kantapäätä, enkä kärjen päättämistä silmukoimalla. Ranskalainen kantapää on ihan ok, mutta tuon kärjen silmukoimisesta en niin pitänyt (en saanut siitä aivan niin siistiä kuin olisin halunnut).

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Vähän vanhaa ja uutta

Tunnustan, olen viluinen ihminen. Olen huomannut, että varsinkin hartioita tahtoo viluttaa välillä vähän reippaanlaisesti. Muuten kun olisi oikein hyvä ja sopiva olo, niin pieni vilu haittaa. Tähän ongelmaan olen löytänyt ratkaisuksi keepin. Novitan Talvi 2008 lehdestä löysin aikoinaan todella hienoja keeppejä tai huiveja, miten vain halutaan. Itselleni neuloin oheisen huivin Novitan Rose Mohair –langasta.

Kuten kuvasta näkyy, on keeppi jo vähän nuhraantunut, kun sitä on käytetty aika paljon ja lanka on sellaista että se nuhraantuu. Mutta vielähän tuo näyttää ihan kohtuullisen hyvälle –nyppykoneella sen voisi joskus kyllä ajaa, niin näyttäisi paljon siistimmältä. Kivaa tässä on, kun se on tavallaan muotoiltu, eli alareuna on pidempi ja yläreuna lyhyempi, niin että se istuu paremmin hartioilla. Kovin reipasta liikettä tuo ei kestä, kun huivin pää solahtaa pois paikoiltaan ja se valahtaa päältä pois. Eli töissä se ei ollut kovinkaan käytännöllinen, mutta kun kotona istahtaa tuoliin ja vaikka kutoo jotakin, lämmittää se mukavasti hartioita. Taustakuvio on mielestäni aivan ihana.
Tässä sitten on uusin tekeleeni. Idean tähän keeppiin sain luonnollisesti Novitan lehdestä (Syksy 2009). Siinä tuo oli tehty Novitan Puro –langasta, mutta päätin sitten vähän soveltaa, kun kaapista löysin muutaman kerän Sublimen Baby Cashmere Merino Silk –lankaa. Onhan se vähän paksua lankaa, mutta hieman soveltaen ja mallitilkun jälkeen sain siitä ihan siistin keepin. Ideahan tässä on että kun päät liitetään yhteen, liitetään toinen pää nurjapuoli ja toinen oikeapuoli päällepäin. Ohjeen mukaan ne pitäisi vielä ommella, mutta kun minä en niin siitä ompelemisesta perusta, niin neuloin päät yhteen, eli poimin aloitusreunasta silmukat ja päättelin reunat yhteen. Ihan kiva kuviontapainen siihen sitten tuli.
Tuo pysyykin paljon paremmin päällä ja paikoillaan. Lisäksi se on riittävän pitkä, että kun pari kertaa kääräsee, sen saa kivasti kaulan ympärille kauluriksi. Pikkasen nyt vain harmittaa, kun en tehnyt siihen mitään kuviota. Kun tuo on noin yksivärinen, niin se on vähän tylsähkö. Siihen olisi voinut tehdä palmikkoa kiertämään tai pitsineuletta. Mutta jos joskus kudon toisen ohuemmasta langasta, niin siihen sitten teen jotain kuviota. Pitää vähän miettiä…

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Yksi ikuisuusprojekti...

Syksyllä sain valmiiksi yhden ikuisuusprojektin. Vuosia sitten, kun minulle vielä tuli Novita – lehti, näin Kesä 2011 lehdessä hienon pitsineuletakin ohjeen. Parasta oli, kun löysin jostakin kaupasta, syksyn kausipoistokorista tarvittavaa Puro Batik – lankaa tarjoushintaan, minä kun olen kaikenlaisten alennusmyyntien ja erikoistarjouksien suuri ystävä. Väri kun sattui olemaan vielä mieleinen, niin siitä oli hyvä lähtä neuletta kutomaan.

Alkuhan meni joutuisasti, kappaleet valmistuivat hyvin ja lankakin oli erittäin miellyttävä kutoa. Mutta, sittenpä loppui inspiraatio, kun sain kappaleet valmiiksi ja muotoiltua kuosiinsa. Minä kun en vain pidä kappaleiden liittämisestä toisiinsa…se on vain jotenkin tylsää. Vielä kun kukaan ei ole ”opettanut” minulle, miten kappaleet liitetään toisiinsa oikein. Niinpä minä ne vain jotenkin ompelen toisiinsa kiinni ja minä en vain pidä tekemästäni jäljestä.

Niinpä neuletakki venyi kauan, voinpa sanoa, että vuosia, kaapin perällä. Viimein nyt syksyllä kaappeja siivotessani ”löysin” keskeneräisen projektin. Eihän siinä auttanut kuin ottaa neula kauniiseen käteen ja alkaa liittää kappaleita toisiinsa ja tehdä viimeiset viimeistelyt, virkkaukset reunoihin. Pitkän äherryksen jälkeen sain kaiken valmiiksi ja pystyin kokeilemaan neuletta päälle. Niinhän siinä kävi, että muuten neuletakki oli hyvä, mutta hihat olivat jälleen liian pitkät, mikä on hyvin tavallista minulle. Hihoja neuloessa, niistä tulee tehtyä aivan liian pitkät. Eihän siinä auttanut muu kuin lyhentää raa’asti hihoja. Lopulta olin tyytyväinen lopputulokseen.
Tässä siis lopputulos. Loppupeleissä olen tuotokseeni ihan tyytyväinen ja olenkin pitänyt neuletakkia ahkerasti. Nyt on vain pieni ongelma, mikä vaivaa aina välillä. Niitä hihoja tuli lyhennettyä ehkä pari senttimetriä liikaa…luonnollisesti.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Sukkasillaan

Muistaakseni vuonna 2007 löysin tällaisen sukkakirjan:
 
 
Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan tekemän Sukkasillaan, perusohjeet ja 44 kaunista mallia. Vuosien saatossa siitä on tullut minulle jonkinlainen "sukkaraamattu". Sieltä olen löytänyt sellaisen perusohjeen kantapäälle, jonka mukaan saan siitä aina istuvan ja siistin. Juju on siinä, että kantapään kavennuksessa on pariton määrä silmukoita, jolloin vahvistettua neuletta neuloessa kuvio ja silmukat solahtavat sopivasti aina paikoilleen ja kantapään neulominen on sujuvaa.
 
Kirjassa on perinteisiä sukkamalleja ja myös vähän erikoisempia malleja. Kirjasta on löytynyt myös lempisukkieni ohje, lyhytvartisen kotisukan ohje, josta kirjoitan varmasti joskus myöhemmin lisää. Niitä sukkia on tullut neulottua vuosien saatossa pari jos toinenkin.
 
Tähän kirjaan on mielestäni koottu paljon myös muita pieniä vinkkejä sukkien neulomiseen. Ohjeet erilaisille sukan suille ja kärkikavennuksille löytyvät hienosti kootusti yhdestä kohtaa, heti kirjan alusta.
 
Pari viikkoa sitten tein löydön kirjastosta:
Cookie A:n kirjoittaman Sukkia. rakkaudella kirjan. Tästä kirjasta löysin sellaisia sukkaohjeita, joita en ole koskaan nähnyt suomalaisissa kirjoissa ja lehdissä. Tästä tuli sellainen kirja, joka minun on pakko vielä jokin kaunis päivä hankkia. Kirjassa on suunniteltu todella luovasti erilaisia kuvioneuleita, pitsineulekuvioita ym. malleja sukkiin. Ainut huolenaihe on, miten osaan tulkita ja tehdä sukat kirjan ohjeiden mukaan. Mutta eiköhän se siitä selviä, kunhan alan neulomaan ensimmäisiä sukkia tässä lähipäivinä. Ohut lanka ja 2.25 mm sukkapuikot on hankittu ja vielä ensimmäinen sukkamalli valittu. Toivon mukaan voin ne sukat esitellä joskus täällä.
 
 
 


maanantai 3. helmikuuta 2014

Tylsät villasukat(ko)?

Pitäisiköhän minun tunnustaa -kyllä, olen sukka-holisti tai jotain. Pidän sukkien kutomisesta ja käytän villasukkia lähes jatkuvasti. Iso syy lienee myös sillä, että asunnossani laminaattilattia on järkyttävän kylmä. Villasukat ovat melkeinpä ainoa keino pitää jalat lämpimänä. Eli kudon sukkia paljon itselle ja vähän muillekin, niinpä täällä varmaan tulee esiteltyä villasukkia vähän turhankin paljon.
 
Kun tein edelliset sukat, näin samaisessa Novita-lehdessä (kevät 2009) todella kivan idean sukkien piristämiseksi. Niinpä kudoin mustasta 7 veljestä langasta ihan vain perussukat. Tylsälle näyttää, eikös vain.
Viikonlopun jälkeen näitä sukkia ei voi sanoa enää tylsiksi. Kävin kylässä kotona ja äidiltä vähän "lainasin" huovutusvillaa. Sitten vain pikkasen neulahuovutusta ja kas, sukat saivat pientä piristystä. Kuvioksihan tuohon voi huovuttaa ihan mitä vain, mutta kun en ole koskaan pahemmin neulahuovuttanut mitään, niin tuollaiset yksinkertaiset kukkakuviot tulivat ensimmäisenä mieleen.

Tarkoituksella vielä tein kukista eriväriset, jotta ei vain tule hirveää painetta tehdä niistä ihan prikulleen samanlaisia. Käsittääkseni kuvion pitäisi kestää myös pesua, mutta ajattelin ainakin itse pestä ensimmäisen kerran sukat nurin käännettynä ja käsin. Mutta varmasti jatkossa pesen nämäkin sukat normaalisti koneessa. Näitähän voi korjailla lisää huovuttamalla.
 

tiistai 21. tammikuuta 2014

Melkein joululahjasukat

Nyt iski pieni inspiraation puute. Löysin sopivasti joulun alla kevään 2009 Novita lehdestä kivan saapassukkaohjeen, jonka mukaan ajattelin kutoa enolle joululahjaksi sukat. Varsi on virkistävän erilainen, yllättävän napakka, vaikka joustinneuletta ei olekaan kantapäähän saakka. Alku meni ihan ok, mutta sitten terän kohdalla huomasin, että kudon vähän liian tiukkaa. Sukat eivät tulisi hänelle mahtumaan viereenkään, leveälestinen jalka kun on. Niinpä kudoin nämä hissukseen valmiiksi ja eno sai toisenlaiset sukat lahjaksi.
Malli vaikutti hyvälle, joten päätin kutoa itsellenikin saapassukat. Muutenhan ne eivät eroa miesten sukista, kuin että varret ovat 5 cm lyhyemmät ja silmukoiden määrä oli jonkin verran pienempi. Tulihan näistä ihan hyvät, kunhan on toiset sukat alla. Paljaalle jalalle ne eivät ole aivan niin istuvat kuin toivoisi.
Tässä kuvassa näkyy paremmin tuo terän joustinneulekuvio, joka jatkuu varresta aina kärkikavennukseen saakka, molemmilla puolilla sukkaa.
 
 

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Verhoja, verhoja

Niin se vain joulu ja uusi vuosi menivät suhahtaen ohi ja "lomat" on lusittu. Esittelen tässä viime syksyn projektini, jonka jälkeen on ihan sellainen olo, että ei enää ikinä paperikukkia, eihän.
 
Kaikki alkoi kun muutama vuosi sitten kävin Oulussa käsityömessuilla ja näin siellä pienen paperikukista tehdyn verhon. Luonnollisesti ihastuin heti ja tarvikkeet piti ostaa. Kun kerin sitä paperilankaa, sehän meni ihan sotkuun ja innostus loppui siihen ja langat jäivät kaapinpohjalle. Nyt syksyllä iski innostus, että se kukkaverho pitää saada tuohon tuulikaapin oveen.


Tähän sitten tehtiin 180 paperilankakukkaa, puolet valkoisia ja puolet valkoista, jossa menee hopealanka rinnalla, vaikka tässä kuvassa se ei taida oikein näkyä.
 
 Kun sitten innostuin tekemään niitä paperilankakukkia, niitähän piti tehdä. Kaupassa sattui pienoinen erhe, kun muistelin, miten paksusta langasta tein tuulikaapin verhoa. Tuli ostettua  vähän paksumpaa paperinarua. Mutta sitten totesin, että ei se haittaa. Minulla kun on se nelijalkainen ystävä, joka ei anna verhojen olla oikein rauhassa, hoksasin laittaa keittiön verhon ikkunan väliin. Tässä ei laskoksia tarvita, joten jäykemmästä ja paksummasta narusta tuli näyttävämpi verho. Sitä paitsi, paksummasta narusta tehdessä kukkiin ei tarvinnut kiertää kuin kaksi narukerrosta,  tuulikaapin verhossa kun on kolme lankakerrosta.
Tässä keittiön luova verhoratkaisu syksyltä, kun Leevi ei antanut verhojen olla hetkeäkään rauhassa.
 
 Sitten oli vielä yksi ikkuna, johon halusin valoverhon. Makuuhuoneessa, kun pimennysverhoa ei oikein voi käyttää, ikkunanvälissä valoverho vaikutti todella hyvälle idealle. Olihan se hyvä, mutta oli siinä kova työ tehdä ne kukat. Mutta mielestäni se kyllä maksoi vaivan.
 
Kun sain tämän verhon valmiiksi, kukkia oli tehty reilusti yli 500 ja olo oli, että ei enää ikinä. 
 
P.S. Anteeksi vähän huonot valokuvat. Valo näkyi tulevan aina vähän väärästä suunnasta, kun kuvia otin.